w c w b f

Scenographer’s art statement two days before premiere / Lavastajan sana kaksi päivää ennen ensi-iltaa

(In English below)

Usein taideteoksille on tuhoisaa liika selittely. Jos jotain on kuitenkin sanottava, sanon mieluummin tarpeeksi kuin liian vähän, jotta vältyttäisiin väärinkäsityksiltä - joista suurin lienee olettamus siitä, että teosta saisi katsoa vain yhdenlaisen linssin läpi.

Taiteen luonteessa on luoda oma teoksen sisäinen järjestelmänsä; työskennellä kielellä jota ei voisi muuten määritellä. Keinot ovat päämäärä ja esitystilanne paikka etsiä olemista. Minusta on hienoa, miten olemme tehneet samaa teosta, mutta jokainen omalla tavallaan, omasta lähtökohdastaan, omilla keinoillaan. Tässä minun, lavastajan, muutama oma täysin henkilökohtainen sana aiheesta:

——-

Miten objekti voi esiintyä? Miten objekti voi muuttua ja muuttaa tilaa?

—Mette Ingvartsen

Minkälaista on asettuminen? Minkälaista  se suhteessa on asettamiseen? 

Asettuminen on asettumista tilaan ja aikaan. Johonkin asetutaan ja siinä ollaan.

Asettumisessa on kyse sattumaan luottamisesta ja ajautumisesta. Orgaanisesta ja pakottomasta tapahtumasta, ajautumisesta kehyksen sisällä.

Minulle kaikki elementit ovat esiintyjiä.

Kaikilla on omat aikansa, rytminsä, temponsa, pulssinsa. Sammaleen aika on hitaan kasvin aikaa, sitkeää ja meditatiivista. Esiintyjien ja katsojien ajat ovat  omanlaisiaan, mutta samassa skaalassa ; sydämensyke, pulssi, kasvu, vanheneminen, syntymä ja kuolema. 

Videon aika on  venyvää, välllä totta ja välillä muokattua; se manifestoi,sinfonioi, suurentaa, emotionalisoi ja juhlallistaa jotakin äärimmäisen arkipäiväistä. Mikro ja makro ovat niin lähellä toisiaan. Keittiönpöydällä tapahtuu prosesseja samojen luonnonlakien alla kuin tähden syntyessä.

Arjen alkuräjähdykset ja hitauden kauneus ja komiikka. Domestic wilderness.  Materian buto. Että melankolian päässä näkyy valoa. Puutarhanhoito on tärkeää, mutta tärkeintä on seurata sydämen ääntä. Pause for beauty .  Ilta elämästäsi. Superromantiikkaa ja jääkarhuja, sooloja  sammaleelle, lamppukukille, levysoittimille, Julioille ja Romeoille.

 milla M. 26/03/2012

——-

English:

I feel that often art pieces shouldn’t be explained. But if something should be said, then I would choose to explain enough  than too little to make sure nobody understands wrong - the biggest mistake is to think  that there is only one way to interpret a piece. The nature of an art piece is to create its own system and rules, to talk with a language that couldn’t be told in any other way.

It is fantastic how we all have been making the same performance, but still had our own starting points and points of views. Here some of mine, just mine:

—————-

“How can an object perform? How can an object go through a change and change the way we perceive the space?”

—Mette Ingvartsen

What does it mean to settle down, let things happen? How is it different from forcing things happen, making things happen? Settling down means settling down to time and space, spending time there where you are.

When you settle down, you trust in coincidence and drifting. It is something organic,not-forced,  but always inside a frame. Settling is also all the time a way to determine the frame - though many things are often pre-determined, already there, not in the reach to be changed, starting points.

For me all of the elements are performers.

Everything has its own time and tempo, rhythm, pulse.

The tempo of the moss is the time of a slow plant, persistent and meditative.

The tempos of the performers and spectators is unique for every individual, but still in the same scale: heartbeat, pulse, growth, aging, birth, death.

The time of the video is modified; sometimes true, sometimes not; it manifests, symphonizes, enlarges and celebrates something extremely mundane and prosaic.

Micro and macro are so close to each other. The same processes happen on the kitchen table and when stars are born.

Everyday big-bangs, the beauty of being slow. Domestic wilderness. Buto of material. To see light behind melancholy. Gardening is important, but most important is to follow you heart. Pause for beauty. An evening from you life. Super-romanticisms and polar bears, solos for moss, lamp-flowers, disk players, Julias and Romeos.

by milla M. 26/03/2012

———

Score: moss / Harjoite: sammal

(In English on the website under the link “Scores”)

I

Harjoite: Kerää kesällä pahvilaatikollinen sammalta, pidä se hengissä talven yli ja käytä sitä materiaalina teoksessa.

“yksi koppakuoriainen vasta on uskaltautunut poistumaan sammalboksista ja se teki sen jo oriveden-junassa ja jäi manselle. hope it has a good trip. seisoin odottamassa helsingin junaa asemalaiturilla pahvilaatikkojeni kanssa ja tajusin että elämää kuhiseva eräjärveläinen multa on suorastaan paheellisesti väärässä paikassa betonilla ja trenssitakkisilla työmatkamatkustajilla kartoitetussa kaupunki-ilmapiirissä. hiuslakan, hillittyjen kravattien ja beigejen tekonahkasaappaiden keskellä lika on ainetta väärässä paikassa. kontrolloimatonta epäjärjestystä. kannoin likaista metsää mukanani, sammal pilkotti ikea-kassin raosta ja takertui villakangastakkiini, saappaassa suolaista mutaa. ryöstetty pala sammalmätästä ei palaudu ikinä takaisin metsään, tämä on metsämurhapommi-isku, möyryävä häiriö, jos tämän metsän päästäisi karkuun ja sammal juoksisi pitkin kivipylväitä ja lasisia junanikkunoita ja ravintolavaunun kahvista kauluspaitainen mies löytäisi kellumasta höyhenenoloisen rahkasammalitiön ja kun kääntäisi penkin ympäri alla kuhisisi muurahaisia ja matoja ja jääkaapista katsoisi kasa märkiä lehtiä ja limaisia oksia eikä missään voisi olla ihan varma minne astuu sillä siellä täällä penkkirivien välissä olisi keltaisen litistyneen ruohon peittämiä kosteita railoja ja matkalaukkujen pyörät jättäisivät pieniä raivaustraktorinjälkiä pehmeään maahan ja pyörät kolhisivat kiviin kanervanvarpuihin ja automaattiovet jumiutuisivat auki kaarnanpalojen liiskaantuessa liukuradan väliin invavessasta tulvisi liejua täyttämään lattiat polviin asti malluaisia ja hämähäkkejä ja kellastuvien matkalippujen viivakoodit hapertuisivat ruskettuneeksi seitiksi karikkeen päälle

kotona kannoin sammaleet ulkourheiluvälinevarastoon. tarkistin parin päivän kuluttua ja ne olivat alkaneet kuivua hämärässä pahvin sisällä. sammal ei voi kuulema homehtua. mutta mädäntyä ehkä voisi. eräjärvelle jääneen koppakuoriaisen jälkeen en ole nähnyt muita ötököitä. olen muuttanut metsän materiaaliksi”

—Milla M. ,  elokuussa 2011